Vuonna 1954 perustettu perheyritys

Juuremme liittyvät sodanjälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan Suomessa. Rakentamistoiminta oli tuolloin vilkasta ja rakennustarvikkeiden ja -materiaalien kysyntä kovaa. Vuonna 1954 perustettiin Mesta Oy, joka aloitti toimintansa kipsilevyjen valmistajana. Saksasta tuodun raaka-aineen ja lisenssin turvin valmistettiin kipsilevyä rakennusteollisuuden kasvaviin tarpeisiin.

Asuntoja alusta asti

Asunnot ja asuminen ovat kuuluneet yhtiön toimialaan alusta saakka. 1950- ja 60-luvuilla Mesta Oy peruskorjasi lama-ajan ja sotavuosien myötä huonoon kuntoon päässeitä asuntokiinteistöjä ja myi huoneistot korjattuina eteenpäin asunnoiksi. Yrityksen perustajiin kuulunut Pauli Lehti sai pian rinnalleen toiseksi omistajaksi hovioikeudenneuvos Onni Lehden. Veljekset Pauli ja Onni Lehti luotsasivat yrityksen turvallisesti läpi lama-aikojen ja suhdanneheilahtelujen.

Uusien asuntojen pariin 1970-luvulla

70-luvun alussa Mesta siirtyi myytävien asuntojen asuntorakentajaksi. Rakentamistoiminta keskittyi pitkään Helsingin Pakilaan ja Paloheinään, mistä löytyykin runsaasti yhtiön rakentamaa vanhempaa rivitaloasuntokantaa. Toiminta laajeni vähitellen Espoon ja Kauniaisten suuntaan.

Samaa sukua ohjaksissa 

Pauli ja Onni Lehden väistyttyä yrityksen johdosta 90-luvun puolivälin jälkeen serkukset Hannes ja Ylermi Lehti ottivat yrityksen hoitoonsa. Sukupolvenvaihdos saatettiin loppuun vuonna 2002, kun Hannes ja Ylermi ostivat enemmistön yhtiöstä. Tällä hetkellä Hannes toimii toimitusjohtajana ja Ylermi hallituksen puheenjohtajana

.

Toimistomme Vespertie 9:ssä talviasussa 2010 lopulla.