Teetimme keväällä 2023 asiakastyytyväisyystutkimuksen. Tulokset olivat pääsääntöisesti positiivisia ja vastanneet olivat tyytyväisiä monesta asiasta. Asiakaspalvelu sekä myyntiprosessin että asunnon rakentamisen aikana saivat loistavat arvosanat kuten myös aikataulussa pysyminen rakennusvaiheessa. Lisäksi mm. asuntojen varustetaso sekä materiaalien laatu keräsivät asiakkailta kiitosta.
Se, mistä saimme satikutia, oli takuutöiden kesto. Tieto ei tullut yllätyksenä, koska takuutöiden rivakassa loppuunsaattamisessa on ollut haasteita.
Tässä esimerkiksi yksi suoraan asiakkaalta tullut kommentti.
”Erittäin tyytyväisiä oltu siihen mitä luvattiin, saatiin ja palveluun. Korjauksien kanssa taisi olla hieman
aikaviivettä ja pitkä tavoitusaika, mutta muutoin loistavaa duunia!”
Ongelma on tiedostettu ja siihen on myös reagoitu. Tavoitteena on, että nyt työn alla olevat takuukorjaukset saadaan hoidettua kuntoon syksyyn mennessä.
Vastanneiden kesken arvoimme lahjakortin s-ryhmään. Arvonnan voitti Pakilasta Vesa Valasti!
Kiitos kaikille vastanneille.