Täytimme vastikään 70, joka onkin tietysti aika kunnioitettava luku ja antoi aihetta pienimuotoiselle juhlalle. Samanaikaisesti lumi ryöppysi ulkona muistuttaen siitä, että ulkona on kylmää, asuntomarkkinat jäässä ja että me elämme Suomessa taas niitä hieman kovempia aikoja.

Onneksi historiamme auttaa meitä muistamaan, että toimimme ja rakennamme pitkällä perspektiivillä. Kymmenien vuosien päästä maailman talous on taas käynyt läpi monta vaihetta. On ollut notkahduksia ja nousuja ja silti talomme seisovat edelleen paikoillaan vankkoina ja täynnä elämää.

Haluamme jatkaa laadukkaiden kotien rakentamista sekä luotettavan ja joustavan palvelun toimittamista ainakin seuraavat 70 vuotta. Ja mikä on jatkaessa, kun on hyvä porukka mukana matkassa!

Suuri kiitos henkilökunnallemme, yhteistyökumppaneillemme ja tietysti asiakkaillemme!